HUOM! suomenkielinen teksti alla.
These past few weeks since my last posting have been pretty different.
Helsinki City Run, Finland’s biggest running race, is now over and done with. Despite the mishaps on the way, I made it until the end and even did so in decent time.
Arriving at the starting line was pretty hectic, this time for reasons beyond my control. I had to do the pre-race stretching while running in from the photo shoot. While I was on my way, I saw the main group, team No. 1, zooming past my eyes.
Yet I ended up getting a good place in the front row of the second team. That was the best starting spot in a long time! I had time to exchange a few words with the main sponsor of the Kisko Triathlon from a couple of years ago. We wished each other good luck – and bam!
A couple of kilometers into the race, my stomach started growling. The sound was strange enough to get me pondering what might come out of this race. This went on for the rest of the competition. At 10 km, it was time to use the bush toilet. Getting back into the speed of things took a while after that.
When I finally got into a decent running rhythm, my stomach started cramping big time. Up until the finishing line I was suspicious of what might lie ahead, but nothing worse happened that time around. I’d say the pain felt similar to having an appendix burst, though I haven’t experienced that myself.
I pushed myself to finish the race and it was only after that when the stomach issues really picked up. I was in pure agony all night. Saturday night at 10 p.m. was when I was able to finally eat food that actually stayed in my system. That was a happy moment, I’d say.
On Sunday I still had heavy cramps and I thought about going to the doctor’s. But in the end I decided not to. So now I’m just paying extra attention to my stomach issues and might go for a check-up if the cramps continue – since those two days were not the only ones spent in pain.
After the Helsinki City Run, it was time to gear up for the 10 km tempo run of the Helsinki Triathlon. It went well and I was happy with my time, considering the circumstances.
The grand finale of my week came in the form of the Big Training Day, as had been devised by my coach. I hopped into the swimming pool at 7.45 a.m., and swam for about an hour. After a short refueling break I continued the workout by riding the bike for about four hours - the first two in good company and the last two alone. Then I watched the IM 70.3 race of Mallorca on internet, and spotted many familiar faces. When the race finished, I left for an hour’s jog with my nephew Ollipekka.
Being the hardcore runner that he is, I had already requested that morning that we take it easy today. But I managed to run the 10 km distance with a good heart rate and with no problems. The jog concluded the first Big Training Day - designed to prepare me for the Ironman in Kalmar.
I felt very good after the day’s training: I wasn’t tired nor had muscle aches. After all the sickness of the spring, I was beyond happy. Looks like the training is working.
Last week was fully dedicated to recovering, as is this coming week. Business trips and personal travel have taken their toll, hence the two rejuvenating and inspiring weeks.
It’s been funny to notice how people are so emotional and opinionated regarding the Ironman race. During my recent three-day business trip I heard more pep talks and tips than I can remember.
The best advice may have come from the General Manager of PUMA Nordic: Stop drinking beer. This was probably a solid tip, coming from a Dane to a Finn who is preparing to undertake the Ironman in August.
With this in mind, it’s great to continue onward and upwards. Cheers to sports!
Below you’ll see scenery that brings total peace of mind. :)
Believe, believe, believe
Takana on pari hieman toisenlaista viikkoa viimeisen postauksen jälkeen.
Suurin suomalainen juoksutapahtuma Helsinki City Run on takana. Kaikista kommelluksista huolimatta selvisin maaliin ja sain ihan kohtuuhyvän ajankin.
Lähtöviivalle pääsin hieman hektisissä merkeissä, tällä kertaa itsestä riippumattomista syistä. Alkuverra tuli tehtyä valokuvauspaikalta juosten, josta ehdin nähdä pääryhmän eli 1.ryhmän juuri vilistävän silmieni edestä.
Icehearts juoksuporukka, HCR 2013 |
Siitä saikin hyvä asetelman toisen lähtöryhmän eturiviin. Se oli paras starttipaikka pitkään aikaan! Muutama sana ehdittiin vaihtaa Kisko Triathlonin parin vuoden takaisen pääsponsorin kanssa. Toivotettiin onnet matkaan ja pum.
Muutamien kilsojen päästä vatsa alkoi möyriä ja ääni oli sen verran omalaatuista, että mietin hetken, mitä tästä kisasta oikein tulee. Matka jatkui samoilla eväillä lopun matkaa. 10km kohdilla oli aika käydä luonnonvessassa ja sen jälkeen juoksurytmiin pääseminen vei aikansa.
Kun lopulta löysin jonkinlaisen rytmin alkoi vatsa krampata todenteolla. Maaliin asti mietin, mitä vielä on edessä, mutta onneksi pahempaa ei sillä erää seurannut. Vertasin kipua mahdolliseen umpisuolen puhkeamiskipuun, vaikka omakohtaista kokemusta umpisuolen puhkeamisesta ei olekaan.
Runnoin maaliin ja sen jälkeen vasta vatsa alkoi vaivata. Ilta oli suoraan sanottuna tuskainen. Ensimmäiset palauttavat ruoat pysyivät sisällä lauantaina klo 22. Onnen hetki, voisin sanoa.
Sunnuntaina oli vielä kovia kramppeja ja mietin lääkärille menoa. En kuitenkaan mennyt. Nyt on vuorossa vatsavaivojen seuranta ja mahdollinen tutkimus jos vaivat edelleen jatkuvat. Ne eivät nimittäin loppuneet näihin kahteen päivään.
HCR:n jälkeen tiistaina oli vuorossa HelTrin 10km tempokisa. Se meni oloon nähden hyvin ja sain olla tyytyväinen omaan aikaani.
Viikon kruunasi lauantaina toteutettu couchin laatima Big Training Day. Altaaseen hypättiin 7:45, uida ehdin reilu tunnin. Välitankkauksen jälkeen jatkoin reilu 4h pyörän selässä, ensimmäiset 2h hyvässä pyöräseurassa ja reilu 2h yksin. Pyörän jälkeen seurasin Mallorcan IM 70.3 kisaa, missä oli monta tuttua kisaamassa. Kisan tultua päätökseen lähdin tunnin juoksulenkille veljenpoikani Ollipekan vanaveteen.
Kova juoksija kun on, ehdin aamusta infota että mennään suht hiljaa tämä lenkki. Hienosti meni reippaat 10km hyvällä sykkeellä. Näin oli päätöksessä ensimmäinen Ironman Kalmariin valmistava Big Training Day.
Päivän jälkeen olo oli erittäin hyvä, ei suurempaa väsymystä eikä lihaskipuja. Olin enemmän kuin tyytyväinen kevään sairasteluiden jälkeen. Treenit ovat tainneet tehdä tehtävänsä.
Viime viikolla palauduttiin täydellisesti, samoin alkava tuleva viikko. Työ- ja lomareissut vievät veronsa, joten nyt on vuorossa pari palauttavaa ja mieltä piristävää viikkoa.
On hauska huomata, miten Ironman saa kaikissa pientä tunnelatausta ja fiilistä aikaan. Sain niin paljon tsemppiä ja neuvoja kolmen päivän työreissun aikana etten muista milloin viimeksi.
Paras neuvo taisi olla PUMA Nordicin GM:n neuvo - Stop drinking beer. Ehkä tämä oli hyvä neuvo tanskalaiselta suomalaiselle, joka yrittää päästä Ironmanin läpi elokuussa.
Näillä eväillä on hyvä jatkaa! Skål urheilulle!
Alla olevassa maisemassa mieli lepäsi :)
Sillen & Makrillen, Helsingborg |