"You know you are a triathlete when you feel odd not working out at least six times a week.”

maanantai 20. toukokuuta 2013

Believe, believe, believe

HUOM! suomenkielinen teksti alla.


These past few weeks since my last posting have been pretty different.

Helsinki City Run, Finland’s biggest running race, is now over and done with. Despite the mishaps on the way, I made it until the end and even did so in decent time.

Arriving at the starting line was pretty hectic, this time for reasons beyond my control. I had to do the pre-race stretching while running in from the photo shoot. While I was on my way, I saw the main group, team No. 1, zooming past my eyes.

Yet I ended up getting a good place in the front row of the second team. That was the best starting spot in a long time! I had time to exchange a few words with the main sponsor of the Kisko Triathlon from a couple of years ago. We wished each other good luck – and bam!

A couple of kilometers into the race, my stomach started growling. The sound was strange enough to get me pondering what might come out of this race. This went on for the rest of the competition. At 10 km, it was time to use the bush toilet. Getting back into the speed of things took a while after that.

When I finally got into a decent running rhythm, my stomach started cramping big time. Up until the finishing line I was suspicious of what might lie ahead, but nothing worse happened that time around. I’d say the pain felt similar to having an appendix burst, though I haven’t experienced that myself.

I pushed myself to finish the race and it was only after that when the stomach issues really picked up. I was in pure agony all night. Saturday night at 10 p.m. was when I was able to finally eat food that actually stayed in my system. That was a happy moment, I’d say.

On Sunday I still had heavy cramps and I thought about going to the doctor’s. But in the end I decided not to. So now I’m just paying extra attention to my stomach issues and might go for a check-up if the cramps continue – since those two days were not the only ones spent in pain.

After the Helsinki City Run, it was time to gear up for the 10 km tempo run of the Helsinki Triathlon. It went well and I was happy with my time, considering the circumstances.

The grand finale of my week came in the form of the Big Training Day, as had been devised by my coach. I hopped into the swimming pool at 7.45 a.m., and swam for about an hour. After a short refueling break I continued the workout by riding the bike for about four hours - the first two in good company and the last two alone. Then I watched the IM 70.3 race of Mallorca on internet, and spotted many familiar faces. When the race finished, I left for an hour’s jog with my nephew Ollipekka.

Being the hardcore runner that he is, I had already requested that morning that we take it easy today. But I managed to run the 10 km distance with a good heart rate and with no problems. The jog concluded the first Big Training Day - designed to prepare me for the Ironman in Kalmar.

I felt very good after the day’s training: I wasn’t tired nor had muscle aches. After all the sickness of the spring, I was beyond happy. Looks like the training is working.

Last week was fully dedicated to recovering, as is this coming week. Business trips and personal travel have taken their toll, hence the two rejuvenating and inspiring weeks.

It’s been funny to notice how people are so emotional and opinionated regarding the Ironman race. During my recent three-day business trip I heard more pep talks and tips than I can remember.

The best advice may have come from the General Manager of PUMA Nordic: Stop drinking beer. This was probably a solid tip, coming from a Dane to a Finn who is preparing to undertake the Ironman in August.

With this in mind, it’s great to continue onward and upwards. Cheers to sports!

Below you’ll see scenery that brings total peace of mind. :)


Believe, believe, believe


Takana on pari hieman toisenlaista viikkoa viimeisen postauksen jälkeen.

Suurin suomalainen juoksutapahtuma Helsinki City Run on takana. Kaikista kommelluksista huolimatta selvisin maaliin ja sain ihan kohtuuhyvän ajankin.

Lähtöviivalle pääsin hieman hektisissä merkeissä, tällä kertaa itsestä riippumattomista syistä. Alkuverra tuli tehtyä valokuvauspaikalta juosten, josta ehdin nähdä pääryhmän eli 1.ryhmän juuri vilistävän silmieni edestä.

Icehearts juoksuporukka, HCR 2013

Siitä saikin hyvä asetelman toisen lähtöryhmän eturiviin. Se oli paras starttipaikka pitkään aikaan! Muutama sana ehdittiin vaihtaa Kisko Triathlonin parin vuoden takaisen pääsponsorin kanssa. Toivotettiin onnet matkaan ja pum.

Muutamien kilsojen päästä vatsa alkoi möyriä ja ääni oli sen verran omalaatuista, että mietin hetken, mitä tästä kisasta oikein tulee. Matka jatkui samoilla eväillä lopun matkaa. 10km kohdilla oli aika käydä luonnonvessassa ja sen jälkeen juoksurytmiin pääseminen vei aikansa.

Kun lopulta löysin jonkinlaisen rytmin alkoi vatsa krampata todenteolla. Maaliin asti mietin, mitä vielä on edessä, mutta onneksi pahempaa ei sillä erää seurannut. Vertasin kipua mahdolliseen umpisuolen puhkeamiskipuun, vaikka omakohtaista kokemusta umpisuolen puhkeamisesta ei olekaan.

Runnoin maaliin ja sen jälkeen vasta vatsa alkoi vaivata. Ilta oli suoraan sanottuna tuskainen. Ensimmäiset palauttavat ruoat pysyivät sisällä lauantaina klo 22. Onnen hetki, voisin sanoa.

Sunnuntaina oli vielä kovia kramppeja ja mietin lääkärille menoa. En kuitenkaan mennyt. Nyt on vuorossa vatsavaivojen seuranta ja mahdollinen tutkimus jos vaivat edelleen jatkuvat. Ne eivät nimittäin loppuneet näihin kahteen päivään.

HCR:n jälkeen tiistaina oli vuorossa HelTrin 10km tempokisa. Se meni oloon nähden hyvin ja sain olla tyytyväinen omaan aikaani.

Viikon kruunasi lauantaina toteutettu couchin laatima Big Training Day. Altaaseen hypättiin 7:45, uida ehdin reilu tunnin. Välitankkauksen jälkeen jatkoin reilu 4h pyörän selässä, ensimmäiset 2h hyvässä pyöräseurassa ja reilu 2h yksin. Pyörän jälkeen seurasin Mallorcan IM 70.3 kisaa, missä oli monta tuttua kisaamassa. Kisan tultua päätökseen lähdin tunnin juoksulenkille veljenpoikani Ollipekan vanaveteen.
Kova juoksija kun on, ehdin aamusta infota että mennään suht hiljaa tämä lenkki. Hienosti meni reippaat 10km hyvällä sykkeellä. Näin oli päätöksessä ensimmäinen Ironman Kalmariin valmistava Big Training Day.

Päivän jälkeen olo oli erittäin hyvä, ei suurempaa väsymystä eikä lihaskipuja. Olin enemmän kuin tyytyväinen kevään sairasteluiden jälkeen. Treenit ovat tainneet tehdä tehtävänsä.

Viime viikolla palauduttiin täydellisesti, samoin alkava tuleva viikko. Työ- ja lomareissut vievät veronsa, joten nyt on vuorossa pari palauttavaa ja mieltä piristävää viikkoa.

On hauska huomata, miten Ironman saa kaikissa pientä tunnelatausta ja fiilistä aikaan. Sain niin paljon tsemppiä ja neuvoja kolmen päivän työreissun aikana etten muista milloin viimeksi.

Paras neuvo taisi olla PUMA Nordicin GM:n neuvo - Stop drinking beer. Ehkä tämä oli hyvä neuvo tanskalaiselta suomalaiselle, joka yrittää päästä Ironmanin läpi elokuussa.

Näillä eväillä on hyvä jatkaa! Skål urheilulle!

Alla olevassa maisemassa mieli lepäsi :)

Sillen & Makrillen, Helsingborg


perjantai 3. toukokuuta 2013

Köh ja tuuh

Huffing and puffing (HUOM! suomenkielinen teksti alla)


This spring has gone by with me being sick on and off. I’ve had the flu three times and an ear infection caused by excessive swimming.

Usually the flu has hit me during the off-weeks of training, when I have given my body a break. During the last bout of flu I even came close to calling it quits and postponing the Ironman challenge until the following summer. Luckily that was only a passing thought and I soon got over it.

What made me feel the most emotional was the fact that in my previous blog post I had just written about how I was in the best shape of my life. Of course when you get sick, your fitness level decreases. Being hit with three flus within 2-3 months, right after training for just a couple of weeks, I pretty much know where I stand now. My fitness level is not what it was.

But now is the time to feel reinvigorated and to enjoy having a healthy body. Let’s hope that there are no more colds heading my way. And let me tell you - I’ve never been sick as often as I have this year. I guess that means that while my fitness level is increasing, I’m more likely to catch diseases.

Of course having a hectic life and being exposed to stress also plays a part in getting sick a lot. The best way to recover is to rest, an idea I have embraced more lately.

In April I missed out on attending the Länsiväyläjuoksu running event in Espoo because of being ill.  This coming weekend I’m slated to take part in the giant Helsinki City Run for the first time in my life. I’ll be part of the Icehearts team, which is also the PUMA team. My co-runners include Janne Virtanen, Aki Riihilahti and Jaakko Saariluoma. Alexander Stubb is the official guardian of our group.

My goal is to do a steady performance while listening to myself, hopefully ending up with the best half-marathon time of my life. Who knows what will happen. I’ll be really surprised if I can improve on my record time from last fall, after all this sickness. Let’s see. Either way, I’ll get to enjoy a Finnish sporting event and the country’s biggest running race.

Icehearts was developed to prevent social exclusion and to promote wellbeing. It’s a team sports model that benefits children and complements efforts of social programs and schools. Icehearts gives kids’ free time some structure, promotes social skills and gives them a feeling of adult presence throughout their adolescent years. Its philosophy supports the growth of children into self-confident and considerate team members. Every child is given an equal opportunity to flourish. This is very admirable. I highly respect the work of Icehearts and as you know, such action models are much needed in Finland.

The summer’s only half distance triathlon is now booked into my calendar. The race takes place during a time that is very traditional for Finns – midsummer. That’s when we’ll travel to Denmark’s Århus Challenge –contest to see how the Danes do it.

Last year we attended the same race in Barcelona and everything went fine for me, even though my bicycle had a flat tire when I transferred from swimming to cycling. Luckily the guys at the Spanish aid station were quick in their moves and changed the tire within a couple of minutes. I heard “Vamos!” much faster than I had expected.

Good luck to everyone taking part in the Helsinki City Run. Weather should be great and so should the roadside cheering. Hooray – we know how to do it in Finland too!

Köh ja tuuh

Kevät on mennyt enemmän tai vähemmän sairastellessa. Kolme flunssaa ja välikorvantulehdus liiallisesta uimisesta ovat tämän kevään sairastelusaldot.

Yleensä flunssa on iskenyt lepoviikolla, jolloin on lupa hengähtää. Viimeisen flunssan kourissa meinasin jo lyödä hanskat tiskiin ja sanoa, että katsotaan ensi kesänä uudestaan Iroman-haastetta. Se jäi onneksi vain väliaikaiseksi ajatukseksi, josta pääsin yli.

Suurin tunteita herättävä asia oli, kun koin aiemmassa blogikirjoituksessani, että olin juuri nyt elämäni kunnossa. Kuntohan menee aina flunssan aikana takapakkia ja kun kolme flunssaa iskee kahden-kolmen kuukauden sisään, aina muutaman treeniviikon jälkeen uudelleen, tulos on melko varma. Kunto ei voi olla enää samaa mitä aiemmin.

Nyt on aika kerätä voimavarat ja nauttia terveestä kropasta. Toivottavasti flunssat olivat tältä erää tässä. Voisin todeta, etten ole ikinä ollut niin flunssainen kuin tänä vuonna. Kai se on merkki siitä, että olen vain herkempi saamaan kaikki taudit, kun kunto kohoaa.

Toki kiire ja elämän stressitilat näkyvät myös sairastelun määrässä. Lepo on osoittautunut tärkeimmäksi mahdolliseksi palautumiskeinoksi, jota olen pyrkinyt vaalimaan yhä enemmän.

Länsiväyläjuoksu jäi flunssan takia tekemättä, nyt tulevana viikonloppuna on vuorossa jättimäinen HCR – ensimmäistä kertaa elämässä. Juoksen sen Icehearts-joukkueessa, joka toimii myös PUMA – tiiminä. Mukana juoksemassa on mm. Janne Virtanen. Aki Riihilahti ja Jaakko Saariluoma ovat myös joukkueessa mukana ja Alexander Stubb toimii Icehearts –ryhmän virallisena suojelijana.

Pyrin tekemään tasaisen suorituksen itseäni kuunnellen, toivon mukaan elämäni parhaalla puolimaratonajalla. Katsotaan miten meikän käy. Olen todella yllättynyt, jos saan viime syksyn ennätyksen alitettua, kaikkien flunssien jälkeen. Let’s see. Menen kuitenkin nauttimaan suomalaisesta urheilujuhlasta maan suurimmassa juoksutapahtumassa.

Icehearts on toimintamalli, joka on kehitetty ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja edistämään hyvinvointia. Icehearts on joukkueurheilun toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi. Iceheartsin tavoitteena on ennaltaehkäistä syrjäytymistä, edistää sosiaalisia taitoja ja luoda lapsille pitkäkestoinen ja turvallinen aikuisen läsnäolo läpi kasvun nivelvaiheet. Icehearts-filosofia tukee lapsen kasvua itseensä luottavaksi ja toiset huomioonottavaksi joukkueen jäseneksi. Toimintamalli perustuu arvomaailmaan, joka antaa jokaiselle lapselle mahdollisuuden. Erittäin hieno ajattelumalli. Arvostan toimintaa suuresti, ja kuten tiedetään, tällaista toimintamallia tarvitaan myös Suomessa.

Kesän ainut puolimatkan triahtlon-kisa on nyt buukattu kalenterista. Kisaamaan päästään erittäin perinteiseen suomalaiseen ajankohtaan eli juhannuksena. Lähdemme silloin Tanskan Århusiin Challenge –sarjan kisaan katsomaan, miten tanskalaiset hoitavat hommat.

Viime vuonna olimme Barcelonassa samassa kisassa ja siellä meni kaikki hyvin omalta osaltani, vaikka pyöränkumi oli tyhjä kun tulin uinnista pyörävaihtoon. Onneksi espanjalaiset aid station-pojat olivat vikkeliä ja vaihtoivat kumin uuteen muutamassa minuutissa, ja kuulin nopeammin kuin uskoinkaan. Vamos!

Tsemppiä kaikille HCR:ään osallistuville. Kelin pitäisi olla mitä parhain ja kuuleman mukaan myös kannustuksen pitäisi olla huippua. HURRAA - Suomessakin osataan!