Hyvä päivä Joroisten SM-karkeloissa

A good day in the Joroinen Finnish Championships (HUOM! suomenkielinen teksti alla)

The summer’s second half distance triathlon, the Finnish Championships race of Joroinen, is behind me now. I’ve got one more month of training ahead of me until D-Day - the Ironman in Kalmar! There’s lots of anticipation in the air and I’m now done with all the last minute gear shopping.

The race in Joroinen was a success and gave me extra motivation for the final weeks of training. The contest went pretty much how I had hoped it would go. I had figured that if all went well, I would end up with the results that I now got. Luckily everything went according to plan!

The weather forecast for the race day varied a whole lot depending on which weather service you looked at. Finally the weather ended up being very good, with the temperature hovering at slightly less than 20 Celcius and the sun peeking through the clouds at times. It was slightly windy, which made the running and swimming a bit more challenging.

Lake Valvatus was choppy and many first-timers had to resort to using breaststrokes and thus were wondering if this was it for their race day. My swimming was relatively painless. Luckily the waves didn’t bother me as I have tackled even bigger ones. On the other hand it seemed like the swimming went on forever.

After swimming we hopped on bicycles. It felt great to be biking. My chains fell off once, but everything else went according to my expectations. Sometimes I even felt like I could go faster, but I saved my strength for running, as my coach had advised.

I was off to a good start with the running and I kept up the solid speed until the end. I was particularly happy with how steady-paced my running was.

Finally I ended up with the following times: swimming 42 minutes, biking 2:42 and running 1:47. Total time: 5:19. This earned me a bronze medal in the women’s 30-34 series, which makes me very happy!

The Joroinen race was organized well this year and the event surely gave many first timers a nice feeling about triathlon and a good look into a real sporting event. I was especially moved by the support we got during the running from the Joroinen elderly care home: grannies and grandpas were cheering the racers on, some bound to wheelchairs, others not.

However, the Finnish triathlon results service could be improved upon by following the lead of orienteering, for example. Now the results are lagging behind and the servers are clogged up, as everyone wants to follow the race. I would like to see this changed by next year so that the racers and the followers who couldn’t be there would know what’s going on in the race. Developing the system in this direction shouldn’t be all that hard – after all, it has already been done in orienteering and it works flawlessly there. I actually heard that the folks at Joroinen were planning on using the same GPS following system on the racers as they do in orienteering, but they couldn’t get it to work this year. Hopefully next year!

The Joroinen race gave me what I expected – more faith as I move toward the Ironman race on August 17. Here’s to hoping that I’ll get a similarly successful day then as I did this Saturday. It’s great to continue from here onward to the final training that includes both short and long practice sessions.

Thank you to the amazing co-racers in Joroinen, and to all the cheerers and congratulators! A special thanks to my coach Merja, who has squeezed all of this out of me.

My vacation is over, but luckily summer continues. Onward to Kalmar!

Hyvä päivä Joroisten SM-karkeloissa

Kesän toinen puolimatkan triathlonkisa,  Joroisten SM, on takanapäin. Edessä on n. kuukausi valmistautumista ja sitten on h-hetki, Ironman Kalmarissa!  Tunnelma on odottava ja viime hetken hankinnat on shoppailtu.

Joroisten kisa oli onnistunut ja antoi lisämotivaatiota viimeisille treeniviikoille. Kisa meni melko toiveideni mukaan. Olin ajatellut, että mikäli osuisi hyvä päivä kohdalle, saisin suurin piirtein sellaiset tulokset, mitä nyt saavutin. Ja onneksi nyt osui se hyvä päivä! 

Kisapäivän sääennusteet vaihtuivat tiuhaan eri sääpalvelimilla. Sää oli kuitenkin loppujen lopuksi hyvä, lämpöä jonkin verran alle 20 astetta ja aurinko pilkahteli. Tuulta oli jonkin verran, mikä toi kaikille haastetta uintiin ja pyörään.

Valvatus-järvi oli aallokkoinen ja moni ensikertalainen oli joutunut uimaan rintaa sekä miettien, oliko kisa tässä. Minulla uinti sujui suhteellisen kivuttomasti, aallokko ei haitannut, sillä onneksi on kertynyt kokemusta isommistakin aalloista. Toisaalta uinti tuntui kyllä todella pitkältä.

Uinnista hypättiin pyörän selkään ja pyöräily maistui hyvältä. Ketjut irtosivat kerran, mutta muuten osuus sujui odotusten mukaan. Välillä jopa tuntui, että kovempaakin olisi voinut mennä, mutta säästin valmentajan ohjeen mukaan voimia juoksuun.

Juoksu lähti heti alussa hyvään vauhtiin ja jatkui suurin piirtein samaa vauhtia loppuun asti. Erityisen tyytyväinen olen juoksun tasaisuuteen.

Ajat olivat lopulta seuraavat: uinti 42min, pyörä 2:42, juoksu 1:47 + vaihdot. Kokonaisaika 5:19. Sillä irtosi naisten 30-34-vuotiaiden SM-pronssi, josta olen erittäin iloinen!

Joroisten kisa oli tänä vuonna hyvin järjestetty ja tapahtuma antoi varmasti monelle ensikertalaiselle hyvän fiiliksen ja tuntuman todelliseen urheilujuhlaan. Erityisesti itseäni liikutti juoksulenkin varrella Joroisten palvelutalon väen kannustukset: mummot ja vaarit tsemppasivat kisaajia, joku pyörätuolista käsin, joku ilman.

Triathlonin suomalaisessa tulospalvelussa voitaisiin kuitenkin ottaa vielä oppia esimerkiksi suunnistuksen ratkaisuista. Tulokset tulevat melko lailla reaaliajasta jäljessä ja palvelimet tukkeutuvat, kun kaikki haluaisivat seurata kisaa. Tätä ensi vuoteen paremmaksi niin ne kisaajat ja seuraajat, jotka eivät pääse paikan päälle, voisivat paremmin pysyä kisan tapahtumissa mukana. Järjestelmä ei varmasti liikaa vaatisi kehitystä, sillä suunnistuksen puolella se on mennyt roiman askeleen eteenpäin ja toimii jo moitteetta. Kuulinkin, että Joroisilla olisi ollut tarkoituksena käyttää samaa GPS-seurantaa kisaajilla kuin suunnistuksessa, mutta tänä vuonna sitä ei vielä saatu toimintaan. Toivottavasti ensi vuonna!

Joroisten kisa antoi sen mitä odotin - luottavaisen mielen elokuun 17. päivä kisattavaan Ironmaniin. Toivottavasti silloin osuisi samanlainen onnistunut päivä itselle kuin lauantaina. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin viimeisiin treeneihin, jotka pitävät sisällään niin kevyitä kuin kestoltaan pidempiä harjoituksia.

Kiitos Joroisten upeat kanssakisaajat, kannustajat ja onnittelijat! Erityiskiitos valmentajalleni Merjalle, joka on saanut minusta irti tämän kaiken!

Loma loppui - onneksi kesää on vielä jäljellä. Kalmaria kohti!

KMD Challenge Århus

HUOM! suomenkielinen teksti alla

KMD Challenge Århus, the half challenge triathlon, is now behind me. Looking back, the race was hardly a piece of cake.

The sea was pretty rough in the morning and the water temperature hovered at around +16 Celcius. A neoprene cap could have been a good thing to wear, but as a first timer I hadn’t bought one and decided to forgo it. About 400 swimmers took off simultaneously with me. Every swimmer was about five minutes behind their usual schedule. I ended up swimming for 10 minutes longer than normally.

Swimming in the right direction wasn’t easy, at least not for me. The whole group that I swam with was a bit off track. At some point I noticed that the waves had taken the group far from the straight line heading to the next buoy.

After the swimming, we had to climb up high and steep stairs to the bicycle station. There were supposedly 86 stairs. Running up would have been a good way to get some serious lactic acid action going in your legs – I don’t think anyone did so though. ;)

The biking started off with us going downhill, followed by uphill after uphill. This was the most technical track I’ve ever biked on. I had to keep pushing the brakes and there were several turns on the road. Because of its technical difficulty, this also wasn’t the safest race. The contestants came across each other on the narrow road and the turns were steep. At best we would turn 180 degrees in the opposite direction, occasionally ending up on the sandy edge of the road.

The only upsetting thing about my own bicycle was the seat dropping downward. Before traveling to the race my bike saddle was really tightly screwed on – so much so that I needed the help of a few triathlon veterans to get it off in order to pack it into the bike’s side bag - thank you, Petteri and Jani! Yet during the race the seat inched down a couple of centimeters and I had to constantly be searching for the right position.

During the running section my speed was the same as earlier. I was trucking ahead, not fast, but steadily moving along. I tried to mimic the Danes, who were not just tough bikers but also hardcore runners. For a while I even thought I was doing really well. But my time turned out to be the same as usual. So apparently my little speed increase didn’t amount to much.

As a race, I would say Challenge Århus ranks as a demanding one, especially in terms of the biking section. The organizers wanted to change last year’s bike route to be more challenging and technical. They were also very proud of their demanding track. Let it be known that when I looked at the racers along the track, the Danes were particularly tough. On the streets you could pretty much only see bikers and runners among the sports enthusiasts.

I ranked 11th in the women’s 30-34 race. My swimming time was 47:28, biking 2:58:6 and running 1:51:34. My total time was 5:45:51. Of all women, I was ranked 36th. In general all contestants ended up with times that were at least 15 minutes slower than usually, which should tell you something about the challenge level of the race.

Next year Challenge Århus will be run by the Ironman organization. Let’s see if the bicycle track remains the same. Personally I’m wishing for the organizers to make it a bit safer.

Recovering from the Århus race wasn’t that easy. A three-day work trip to Copenhagen wasn’t an optimal way to recover and that was evident during the Kisko sprint race the following Saturday. There my swimming and biking were decent, but my legs totally froze during the running and came near to cramping again. Five days wasn’t enough to recover from the half challenge, but I had already decided to participate in the Kisko race earlier, so I went for it anyway.

After a tough week of races it was beyond sublime to start my summer vacation. Now I’ve been taking it easy for a few days and can start practicing again, this time for the Joroinen half challenge.

Have an enjoyable summer, everyone! Let’s make the most of it. And best of luck to Markos and Tipi for this weekend’s Ironman Race in Frankfurt!

KMD Challenge Århus

KMD Challenge Århus eli puolimatkan triahtlonkisa on takana. Kisafiilistelynä voin todeta, ettei  ollut ihan helpoin kisa.

Aamulla merenkäynti oli aika kova ja veden lämpötila +16 astetta. Neopreenilakki olisi saattanut olla poikaa, mutta ensikertalaisena en ollut sitä hankkinut, ja päätin jättää sen pois. Uintiin starttasi kanssani samaan aikaan 400 uimaria. Jokaisella kisaajalla uintiajat olivat noin viisi minuuttia huonommat kuin vastaavissa kisoissa aiemmin. Itselläni aikaa kului lähes kymmenen minuuttia tavallista enemmän.

Uintiosuudella suunnistaminen ei ollut ainakaan omalla kohdallani helppoa. Ryhmässä, jossa uin, oli suunta hieman hakusessa. Jossakin vaiheessa huomasin, että aallot olivat vieneet porukan kauas suorimmasta linjasta kohti seuraavaa poijua.

Uinnista oli korkeiden ja jyrkkien rappusten kipuaminen ylös pyörävaihtoon, rappusia taisi olla kuuleman mukaan 86. Siinä sai jalat hapoille jos ne rynni ylös juosten – kukaan ei tainnut kuitenkaan juosta ;).

Uinnista pyörävaihtoon - Stairway To Heaven

Pyöräilyssä lähdettiin alkuun alamäkeä josta seurasikin nopeasti ylämäkeä ylämäen perään. Pyöräreitti oli teknisin reitti mitä olen ajanut. Jarrua painoin enemmän kuin koskaan ja käännöksiä oli yksi toisensa perässä. Teknisyytensä myötä kisa ei ollut myöskään turvallisimmasta päästä. Kilpailijat ajoivat vastaan kapealla tiellä ja kaarrokset olivat ahtaita. Parhaimmillaan käännyttiin 180 astetta toiseen suuntaan ja välillä mentiin käännöksissä hiekan puolella tien syrjään.

Ainoa omaan pyörääni liittyvä harmittava seikka oli pyörän satulan tippuminen alaspäin. Pyörän satula oli ennen kisaan menoa todella tiukasti kiinni ja tarvitsin triathlonkonkareiden apua purkaessani sen pyörälaukkuun. Satula saatiin kuin saatiinkin pois – kiitos Petteri ja Jari! Pyöräilyosuudessa näin ollen sain olla lähes koko matkan hakemassa oikeaa asentoa,  kun satula oli tippunut lähes muutaman sentin alaspäin.

Pyörämatkan eväät

Juoksuun päästessä vauhti oli samanlainen kuin aiemmin. Juoksu kulki, ei kovaa, mutta kulki. Koetin ottaa mallia tanskalaisilta, sillä he olivat paitsi kovia pyöräilijöitä, myös kovia juoksijoita. Hetken jo kuvittelin, että nyt kulkee. Ajassa en oikein huomannut muutosta. Ilmeisesti muutos oli siis harvinaisen pieni.

Kisana voisin luokitella Challenge Århusin vaativaksi, varsinkin pyöräosuudella. Järjestäjät olivat halunneet muuttaa viime vuoden pyöräreitin vaativammaksi ja teknisemmäksi. He olivat myös erittäin ylpeitä vaativasta radastaan. Todettakoon, että kun pyöräreitin varrella katsoi muita kisailijoita, kovia olivat varsinkin tanskalaiset. Eipä kaduilla muita sporttailijoita oikein nähnytkään kuin pyöräilijöitä ja juoksijoita.

Kisasijoitukseni naiset 30-34 –sarjassa oli 11. Uintiaika 47:28, pyörä 2:58:46 ja juoksu 1:51:34. Kokonaisaika 5:45:51. Kokonaissijoitus naisissa oli 36. Yleisesti kaikilla kisailijoilla oli vähintään 15 minuuttia normaalia hitaammat ajat, joten siitäkin voi päätellä kisan haastavuuden.

Ensi vuonna Århusin kisa onkin Ironman -organisaation kisa. Katsotaan, pysyykö pyöräreitti samana. Itse toivoisin, että järjestäjät tekisivät reitistä hieman turvallisemman.

Tanskan kisan jälkeen palautuminen meni niin ja näin. Kolmen päivän työmatka Kööpenhaminassa ei ollut parasta mahdollista palautumista ja sen kyllä huomasi lauantaina Kiskon sprinttimatkalla. Siellä uinti ja pyöräosuudet menivät kohtuullisen hyvin, mutta juoksussa jalat hyytyivät täysin ja krampit olivat taas lähellä. Viiden päivän palautuminen puolimatkasta ei ollut riittävä, mutta päätös osallistua kisaan oli varma, joten päätin yrittää.

Kovan kisaviikon jälkeen kesälomalle pääsy olikin nautintojen nautinto. Nyt on muutama päivä palauduttu ja treenit voivat jatkua kohti Joroisten puolimatkaa.

Nautinnollista kesää – otetaan siitä kaikki irti! Ja Markokselle ja Tipille taas hurjasti onnea tulevan viikonlopun Ironman -kisaan Frankfurtiin!


Näkymät hotellin parvekkeelta :)