"You know you are a triathlete when you feel odd not working out at least six times a week.”

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Urheilu antaa elämälle siivet


Moni on varmasti kuullut sanonnan "Urheilu antaa elämälle siivet", ja se pitää mielestäni enemmän kuin hyvin paikkaansa. Elän tällä hetkellä elämäni toistaiseksi kiireisintä aikaa. Elämä on niin hektistä, ettei aina tiedä milloin ehtii edes vessassa käydä. Naurettavaa, sanoisin. Tämä ei voi jatkua pitkään näin, mutta tällä hetkellä näillä mennään ja hyväksyn sen - samoin läheiseni. Ainakin toivon näin.

Usein puhutaan elämän ruuhkavuosista, ja yleensä ne ovat silloin kun omaa pieniä lapsia. Eräs ihana ja rakas ystäväni, kahden lapsen äiti, on kerran todennut että "Hanna, tuo triathlon on vähän kuin sun lapsi ja ehkä vähän vielä enemmän". Tähän en ota kantaa, sillä minulla ei vielä lapsia ole. Toistaiseksi.

Challenge Tønsberg T1 ja T2 -vaihtoalue
Vaikka elämä on kiireisintä juuri nyt, niin olen samalla onnellisimmillani. Ironman Mallorca on 2 1/2 viikon päästä ja samalla on isot projektit menossa työssä ja yksityiselämässä. Arjessa tulee heikkoja hetkiä, mutta asenne ratkaisee ainakin puolet niistä. Kenelläkään täällä ei ole helppoa ja meillä kaikilla on omat sudenkuoppamme. Siihen on kenenkään turha sanoa vastaan. Toisilla asiat on suurempia kuin toisilla ja olen huomannut että ihmisille annetaan juuri se määrä lokaa kuin he jaksavat kantaa.

Elämä täyspäiväisen työn ja triathlonin kanssa on kovaa ja raakaa duunia. Toimitusjohtajana olo, kohta todennäköisesti kahdessa eri yrityksessä, on sitä työntekoa suurella T:llä. Sinulla pitää olla heti aamusta raamit valmiina sille mitä teet, jotta tulosta syntyy. Enkä tarkoita tässä ainoastaan rahallista tulosta, vaan työn jälkiä.

Nyt on hyvä juuri näin. Elän elämäni kulta-aikaa. Eläkää tekin sitä omissa ympyröissänne. Elämä on edelleen tässä ja nyt. Huomisesta ei tiedä.


Ironman Mallorcalle lähden myös kovat panokset kourassa. Se on varmaa. Olen miettinyt, että eristäydyn seuraavaksi 1 1/2 viikoksi, jotta en saisi flunssaa tms (tosin se on mahdotonta). Nyt on kuitenkin tärkeää pysyä terveenä. Vietän viimeisen kesälomaviikkoni Mallorcalla ja ennen kaikkea nautin. Tulokset nähdään sitten reissun päätteeksi.

Toivotan kaikille mitä mahtavinta viikkoa. Lauantaina juostaan Sauvossa Mun Maraton jo 12. perättäistä vuotta. Siellä aion nauttia läheisten ja ystävien seurasta, jotka ovat avuillaan ja asenteillaan pitäneet tämän naisen tässä rumbassa tervepäisenä. Kiitos. Rakastan teitä <3.

Lisää tekstiä saattaa seurata myöhemmin, kun ehdin kirjoitella - ainakin uusista tuulista urheilubisneksessä. Pistäkää mieleen YouSport.fi. Se on helmi - lupaan sen.

Bis später!

Norjan tuliaisina ikäsarjamestaruudet Suomeen - samalla
 myös Challenge-sarjan MM-kisapaikka ensi vuodelle Slovakiaan :)

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Elämän kiireiden keskellä

Elämä menee kiivasta vauhtia eteenpäin. Blogin kirjoittamisesta on tullut lähes mahdotonta kiireen keskellä. Menoa on ollut niin urheilussa, työssä kuin yksityiselämässä.

Elämä on tässä ja nyt - niin hyvänä ja kauniina kuin jokainen sen itse kokee, niin pienet kuin isotkin asiat. Välissä on huonoja hetkiä ja sen jälkeen tulevat ne hyvät, jotka kantavat hedelmää vaikeidenkin aikojen yli, kauas kauas. Näin on käynyt myös nyt.

Nyt on viimein aika kertoa vähän kuulumisia. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Toiveajattelua todennäköisesti.

Ironman Maastrichtin 4. sijan jälkeen elämä jatkui ja kivasti menikin, siihen asti kunnes pimeys iski tähän meidän rakkaaseen Suomen maahan. Tuolloin olisin vain halunnut pois Suomesta, valoon ja aurinkoon. Olen täysin kesäeläin - tykkään lähinnä talvista missä todella on lunta, ja toivon mukaan myös valoa ja aurinkoa. En voi siis sietää pimeää vuodenaikaa. Voisin jatkossa muuttaa ulkomaille talviksi. Näin vannoin taas viime talvena. Ja eihän sitä koskaan tiedä mihin elämä vie. Unelmia eletään tai pyritään elämään. Joku niistä ei koskaan toteudu, mutta suurin osa kyllä, kun teemme niiden eteen töitä ja visualisoimme asiat omaan päähämme. En lakkaa koskaan uskomasta visualisoinnin voimaan. Ettehän tekään?

Talvi elettiin siis sumussa, omasta mielestä totaalisessa kaamoksessa, treenimotivaatio kaukana kuussa. Haluan puhua tästä, koska asiasta ei mielestäni tarpeeksi puhuta. Olin jo marraskuussa kaamosmasiksessa. Ei hyvä. Kävin töissä. Käytin töissä kirkasvalolamppua. Urheilin. Vietin sosiaalista elämää. Mikään ei kuitenkaan tuntunut miltään. Mitä tästä vielä tuleekaan, ajattelin.

Vaihdoin syksyllä valmentajaa ihanasta ja mahtavasta Merjasta super-Darbyyn. Treenit muuttuivat, ja koin pientä pakokauhua, että miten saan kaiken mahtumaan kalenteriin ja miten jaksan kaiken. Jaksoin kuin jaksoinkin, vaikka motivaatio oli edelleen hukassa. Yhteistreenejä ei ollut niin paljon kuin Merjan kanssa. Pääsin kuitenkin Merjan juoksutreeneihin mukaan. Ehdin paikalle vain muutaman kerran, mutta sekin kuitenkin jo auttoi. Ryhmätreeneissä on voimaa, etenkin talven kaamoksen keskellä. Darbylle superpointsit mun tsemppauksesta motivaation puutteessa ja kaamoksen keskellä.

Selvisin töistä, vapaa-ajasta, treeneistä ja yksityiselämästä - kaikki asiat hieman pakolla tehden ja suorittaen. Välillä iski muutama flunssa, jonka uskon johtuneen ihan fiiliksestä.

Alkoi kevät. Lähdin maaliskuussa Kanarian Maspalomakseen treenileirille, jossa sain auringon säteet kasvoille ja iholle. Se auttoi. Olin taas enemmän oma itseni kuin viiteen aiempaan kuukauteen. En ihan vielä sitä samaa Hannaa kuin elo-syyskuussa 2015, mutta lähempänä kuitenkin. Leiri meni treenien suhteen hyvin ja tunsin kunnon kasvavan.

Lensin harmillisesti Maspalomaksen treenileirin viimeisenä aamuna kunnon ilmalennon: juoksin puun juuren nostamalle asfaltille juuri kun katse oli hetken jossain muualla. Sain ruhjeita, kolhuja ja 1,5 viikkoa lepoa. Joku voi kauhistella että miten 1,5 viikkoa menee ilman treenejä. Mulla se meni hemmetin hyvin. Oli ihana tehdä muuta ja rentoutua, ottaa aikalisä triathlonista. Mikä sen parempaa mielelle, kropalle ja kunnon kehitykselle kuin lepo.

ITU Stockholm Sprint
Alkoi toukokuu ja oli aika nähdä kehitystä sekä tuloksia talven ja kevään treeneistä. Hienostihan kaikki alkoi sujua talven haasteista huolimatta. Ekana Heltri Cupin 10km tempo-ajossa ennätys 15:58.5, tokana HCR 21,1km puolimaraton juoksuennätys 1:36:12, kolmantena Heltri Cupin Rykäsyssä muistini mukaan ennätys 1:14:26, kesäkuun alussa Vantaa triathlonin olympiamatkan ennätys 2:20:49, Himoksen SM-sprintin ennätys 1:08:42 (500m uinnilla), 2XU Urban Swim Challenge 3,5km avovesiuintiennätys 57min (oman mittarin mukaan matka ja aika + veden lämpötila 12 astetta). Tämän päälle voitto 3.7. ITUn koko sprintin kisassa Tukholmassa (uinti 750m, pyörä 22,3km, juoksu 5,3km) ajalla 1:18:46 ja menneenä viikonloppuna 9.7. tiimikisan voitto Kisko triathlonissa huippuajalla 1:02:11 coachi-Darbyn kanssa.

Osaatte varmasti kuvitella miten makeeta oli lähteä ekana koko Kiskon kisassa juoksemaan, ja vielä naisena. Yleisö hurrasi ja pääsin juoksemaan ykkösenä n. 2,3km saakka. Sitten miehet tavoittivat minut, Tero Setola ensimmäisenä, jonka jälkeen lähes samantien Ilkka Utriainen. Tuntui kuumalta ja oma kolmen päivän toipilaana olo tuntui kropassa. Puuskutin ja itse asiassa heti ekassa Kiskon kovassa mäessä oli hapot jaloissa. Darby (höntsäillen) ja Kasurisen Tatu tavoittivat mut 4km jälkeen, jonka jälkeen Darby juoksi lähes maaliin asti kanssani. 

SM-sprintin mitalikolmikko
Tuli hyvä fiilis, kun Darby tsemppasi ylämäessä, jossa itsestäni ei kuulunut kuin puhinaa. Pääsin maaliin 5km juoksun jälkeen ihan kuin olisin tehnyt isommankin kisan. Olin ja en ollut. Aiempiin päiviin nähden olin ja mihin tahansa triathlonkisaan nähden en ollut. Asiat pitää suhteuttaa ja ajatella tilanteen mukaan. Olin supertyytyväinen 23:05 aikaan, joka meni 5km juoksuun. Reitti ei nimittäin Kiskon kisassa ole mikään flätti vaan nousua riittää.

Tiimivoimaa Kiskossa
Nyt ei ole tietoakaan talven kaamoksesta. Onneksi. Hengitän syvään ja ajattelen, ettei ensi talvi ole niin paha. Tuleva syksy tulee olemaan todella kiireinen niin töiden kuin urheilun tiimoilta. Mielenkiintoisia aikoja kaikin puolin. Kuulette niistä lisää myöhemmin - ehkä tämän vuoden toisessa ja viimeisessä blogipostauksessa.

Stay tuned!

Ja tulihan tästä tekstistä kuitenkin pitkä, vaikka yritin supistaa kaiken mahdollisimman lyhyeksi.

Olen onnellinen - olkaa tekin. Tähän hetkeen. Hengittäen syvään. Miettien kaikkia kauniita asioita rinnalla ❤️.
Ensi viikonloppuna nähdään Joroisissa ja pistetään itsemme töihin 🏊🏻🚴🏼🏃🏼. Toivottavasti flunssat ovat silloin menneen viikon pölyjä!

Juhannustaikoja...