"You know you are a triathlete when you feel odd not working out at least six times a week.”

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Urheilu antaa elämälle siivet


Moni on varmasti kuullut sanonnan "Urheilu antaa elämälle siivet", ja se pitää mielestäni enemmän kuin hyvin paikkaansa. Elän tällä hetkellä elämäni toistaiseksi kiireisintä aikaa. Elämä on niin hektistä, ettei aina tiedä milloin ehtii edes vessassa käydä. Naurettavaa, sanoisin. Tämä ei voi jatkua pitkään näin, mutta tällä hetkellä näillä mennään ja hyväksyn sen - samoin läheiseni. Ainakin toivon näin.

Usein puhutaan elämän ruuhkavuosista, ja yleensä ne ovat silloin kun omaa pieniä lapsia. Eräs ihana ja rakas ystäväni, kahden lapsen äiti, on kerran todennut että "Hanna, tuo triathlon on vähän kuin sun lapsi ja ehkä vähän vielä enemmän". Tähän en ota kantaa, sillä minulla ei vielä lapsia ole. Toistaiseksi.

Challenge Tønsberg T1 ja T2 -vaihtoalue
Vaikka elämä on kiireisintä juuri nyt, niin olen samalla onnellisimmillani. Ironman Mallorca on 2 1/2 viikon päästä ja samalla on isot projektit menossa työssä ja yksityiselämässä. Arjessa tulee heikkoja hetkiä, mutta asenne ratkaisee ainakin puolet niistä. Kenelläkään täällä ei ole helppoa ja meillä kaikilla on omat sudenkuoppamme. Siihen on kenenkään turha sanoa vastaan. Toisilla asiat on suurempia kuin toisilla ja olen huomannut että ihmisille annetaan juuri se määrä lokaa kuin he jaksavat kantaa.

Elämä täyspäiväisen työn ja triathlonin kanssa on kovaa ja raakaa duunia. Toimitusjohtajana olo, kohta todennäköisesti kahdessa eri yrityksessä, on sitä työntekoa suurella T:llä. Sinulla pitää olla heti aamusta raamit valmiina sille mitä teet, jotta tulosta syntyy. Enkä tarkoita tässä ainoastaan rahallista tulosta, vaan työn jälkiä.

Nyt on hyvä juuri näin. Elän elämäni kulta-aikaa. Eläkää tekin sitä omissa ympyröissänne. Elämä on edelleen tässä ja nyt. Huomisesta ei tiedä.


Ironman Mallorcalle lähden myös kovat panokset kourassa. Se on varmaa. Olen miettinyt, että eristäydyn seuraavaksi 1 1/2 viikoksi, jotta en saisi flunssaa tms (tosin se on mahdotonta). Nyt on kuitenkin tärkeää pysyä terveenä. Vietän viimeisen kesälomaviikkoni Mallorcalla ja ennen kaikkea nautin. Tulokset nähdään sitten reissun päätteeksi.

Toivotan kaikille mitä mahtavinta viikkoa. Lauantaina juostaan Sauvossa Mun Maraton jo 12. perättäistä vuotta. Siellä aion nauttia läheisten ja ystävien seurasta, jotka ovat avuillaan ja asenteillaan pitäneet tämän naisen tässä rumbassa tervepäisenä. Kiitos. Rakastan teitä <3.

Lisää tekstiä saattaa seurata myöhemmin, kun ehdin kirjoitella - ainakin uusista tuulista urheilubisneksessä. Pistäkää mieleen YouSport.fi. Se on helmi - lupaan sen.

Bis später!

Norjan tuliaisina ikäsarjamestaruudet Suomeen - samalla
 myös Challenge-sarjan MM-kisapaikka ensi vuodelle Slovakiaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti