"You know you are a triathlete when you feel odd not working out at least six times a week.”

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kisakuulumisia

On my way to the World Championships


Greetings from the race (Huom! suomenkielinen teksti alla)

Once again I’m writing this while sitting on a plane. This is a good place to stop and think. I’ve been waiting for this moment: The past few weeks have been busy both in terms of work and training. My training has gone exceptionally well and I now have great faith for the up-coming races.

But now I’d like to tell you about two recent races and how I think I succeeded.

The IM St. Pölten 70.3 was wonderful as a race, and as a trip in general. Thanks to all of my lovely travel companions and to Heini and Joerg. You are awesome! ❤

Erwin, me and Darby

The weather forecast the day before the St. Pölten race said there would be gusty winds up to 40 km/hour, which translates to around 11 m/s during the race. That’s exactly how it was. The men and women started at different times, and some of the age groups had been split. My own start was at 7:55 with all the women of my age group. I think we were around 300 women. We started in the water, which was great for me. I got a good start and felt secure for the duration of the swimming. We swam in two lakes and ran 200 meters in between. I managed to pass many women during the running part, at least 10, and I got to start ahead of them in the next lake. I thought my time for swimming would have been slightly better than it actually was (37 minutes), but I think the time was only measured once we got to the bicycle station.

The great ones <3

The bicycle section of St. Pölten was pretty challenging. We started off riding along a straight, hard wind tunnel on a highway. I passed at least 10 women in the beginning but then my chains fell off. I stayed back to fix them and all the women I had just beaten went zooming past me. Feeling upset by the chains, I got back onboard and biked forward even harder, and I passed all the same women again. After that started the rolling hills: there were small uphills and downhills and turns, until the hardest hill appeared at the 60 km mark. It was 6 km of nearly continuous straight uphill. My speed fell to 7 km/h, but luckily others didn’t go any faster. I almost lost my faith at that point. I battled with my mind and my thighs for a good while, until I decided that the only way to go was up, without hesitation. At that point I got to hear about my fellow racer and friend Julia getting hurt and stopping the race. That made me feel bad, and I thought about how at least so far nobody had crashed into me and I was able to continue my race. Next I saw Julia’s ambulance passing me at the uphill. I wished from all of my heart that everything would be okay with her, even though it wasn’t a minor accident.

Heini and I biked some parts together and we occasionally got to catch up in Finnish. Heini is a Hawaii racer and a fast one at that, so I figured that if I can beat Heini, I must be doing well. Then again, Heini is a better swimmer than me and got to start the biking earlier than me. Yet I arrived at the bicycle station at 2h 53 mins, a couple of minutes before Heini did.

The running started stiffly, really stiffly. My legs loosened up slightly during the running and overall I did pretty well. My half-marathon time was 1 h 43 mins.

Training, training on a sunny day

I felt confident about the race beforehand and that feeling stayed with me during the whole race. In Central Europe that’s enough for the 11th position. I’m happy with how I did overall, and the spot you get is what you get.

Next up was the Finnish Championships Sprint at Himos. The Sprint consists of swimming for 750 meters, biking for 20 km and running for 5 km. The route was slightly too long but my time and results were excellent. The swimming and biking sections went by like a dream. Running was stiff once again after the tough biking. What I remember from the swimming was a relaxed start, even though there were many of us starting at the same time, including men. I didn’t get hit until I was at the first buoy – that’s rare, I would say, especially when women and men started simultaneously. The changing times were relatively long and took place in up- or downhills. During the biking I saw quite a few big group gatherings and a few times I stuck out like a sore thumb. I yelled out to the guys that I was approaching, and asked them to stop bouncing around. They did listen. My great cheering squad (Thanks to Merja, Mirka, the announcer-Krista, Lea, Sarianna etc!) helped me speed up my bike to go raster than I would have otherwise attempted. I was the third woman to show up at the running exchange. I had no idea what age group the people in front of me represented. I decided to keep on trucking at a steady place, as usual. I didn’t pass any women’s backs, and nobody passed mine. I placed third out of all women, and second in my age group. I’m content with my time and my results, as the training weeks tough before the race were tough and I’ve felt very tired at times.

The Finnish Championships silver medal, women 35-39

Now we are two days away from my first World Championships, which take place in Sweden’s Motala. There the long distance triathlon start consists of swimming for 4 km, biking for 120 km and running for 30 km. Let’s hope for fair weather, as otherwise the swimming will be shortened. Of course for me that might be a blessing, but we should let the weather make the decisions. At least I’ll be going there with an excellent team and I hope for success for everyone! Hurray Team Finland!

This morning’s wake-up call was pretty special: two men were shouting “Hannaaaaaa” from the bottom bunk. At this point it was 6:30 Finnish time, 5:30 local time. The regular alarm of Grandpa Aaltonen seems to be working well… I’m sure you can guess how I felt about it at the time. I’m going to get quiet now until Saturday.


PS. As someone may have noticed, it took a while to get this posting online and I’m now on a boat, not on the plane as I was last week. ;) 


Kisakuulumisia


Istun jälleen koneessa ja kirjoitan. Hyvä paikka pysähtyä ja miettiä. Olen vähän odottanut tätä. Viime viikot ovat olleet kiireiset niin työn kuin treenien kanssa. Treenit ovat kulkeneet äärimmäisen hyvin ja olen tällä hetkellä erittäin luottavainen tulevia kisoja ajatellen.

Erityisesti haluan kirjoittaa kahdesta kisasta ja niistä miten olen niissä kokenut onnistuvani.

IM St. Pölten 70.3. kisa oli äärimmäisen mukava kisana sekä koko matka oli todella unohtumaton. Kiitos kaikille ihanille matkakumppaneille ja Heinille ja Joergille! Olette huippuja

Erwin, minä ja Darby

St. Pöltenin sääennusteet näyttivät kovaa tuulta edellisenä päivinä jopa 40km/h tarkoittaen reippaat 11m/s tuulta kisassa. Sitä se todella oli. Miehet ja naiset starttasivat eri aikaan sekä osa ikäsarjoista oli jaettu ikäryhmiin. Oma startti oli klo 7:55 kaikkien ikäsarjanaisten kesken. Meitä oli tietääkseni n. 300 naista. Startti oli vedestä joka on itselle hyvä asetelma. Sain hyvän lähdön ja varman fiiliksen uintiin. Uinti tapahtui kahdessa järvessä, joiden välissä juostiin n. 200m matka. Sain juoksuosuudella monen naisen selän selätettyä ja pääsin vähintään 10 naisen ohi starttaamaan seuraavaan järveen. Luulin uintiaikani olevan hieman parempi mitä se oli lopputuloksissa (37min), mutta aika taidettiin mitata vasta pyörävaihtoon saavuttaessa.

Huiput <3

St. Pöltenin pyöräosuus on melko haastava. Alku oli suoraa ja kovaa tuulibaanaa pitkin moottoritietä. Sain heti alkuun vähintään kymmenen naista kiinni pyörässä kunnes ketjut lähtivät. Jäin laittamaan niitä ja siinä meni ohittamani naiset menojaan. Ketjuista kiivastuneena lähdin entistäkin kovempaa liikkeelle ja ohitin ainakin samat naiset uudelleen. Sen jälkeen alkoikin kumpuilevampi pyöräosuus. Pientä mäkeä ja laskua ja käännöstä, kunnes koitti se kovin mäki n. 60km kohdalla. 6km lähestulkoon yhtäjaksoista suoraa ylämäkeä. Vauhti tippui 7km/h mutta eivät muut onneksi sen kovempaa menneet. Oma usko meinasi tuossa kohtaa loppua. Taistelin mieleni ja reisieni kanssa tovin kunnes päätin ettei tässä auta kuin mennä ylöspäin eikä märehtiä. Samalla hetkellä sain kuulla kanssakisaajani ja kaverini Julian loukkaantumisesta ja kisan keskeyttämisestä. Se teki pahaa, ja ajattelin sen jälkeen ettei kukaan ole törmännyt toistaiseksi minuun ja voin ainakin vielä jatkaa kisaani. Julia menikin seuraavaksi ambulanssilla ohi ylämäessä. Toivoin vain sydämestäni että kaikki olisi hänellä kunnossa, vaikka accidentti ei ollut pienimmästä päästä. Pyöräiltiin Heinin kanssa aina välillä aika samoissa kohdissa, ja päästiin vaihtamaan kuulumisia suomeksi. Heini on Hawaii'n kisaaja ja kova menijä, joten ajattelin että jos päihitän Heinin on mun kisan pakko mennä hyvin. Heini on kuitenkin parempi uimari kuin minä ja pääsi starttaamaan pyörään aiemmin kuin minä. Pyörävaihtoon saavuin 2h53min pyöräajalla muutamia minuutteja Heiniä edellä. Juoksu alkoi kankeasti, todella kankeasti. Jalat virittäytyivät hieman juoksun aikana ja kokonaisjuoksu meni ihan hyvin. Puolimaratonaika 1h43min.


Training, training on a sunny day

Itsellä oli luottavainen olo kisaan ja se säilyi koko kisan ajan. Se riittää Keski-Euroopan kisassa 11. sijaan. Olen tyytyväinen kokonaissuoritukseen, sijoitus on se minkä sillä saa.

Seuraavaksi SM-sprinttiin Himokselle. Sprintti koostuu 750m uinnista, 20km pyörästä ja 5km juoksusta. Hieman ylimittaisella reitillä aika ja suoritus oli osaltani erinomainen. Uinti ja pyörä kulki kuin unelma. Juoksu oli kankeaa jälleen kerran kovan pyörän jälkeen. Uinnista jäi mieleen rauhallinen startti, vaikka meitä starttasi kiitettävän paljon samaan aikaan, miehiä mukaan lukien. En saanut hittiä kuin vasta ensimmäisten poijujen luona. Harvinaista sanoisin. Naiset ja miehet kun kuitenkin starttasivat samaan aikaan. Vaihdot oli suht pitkät ja ylä-/alamäkivoittoiset. Pyöräosuudella näkyi aikamoisia porukoita ja muutaman kerran olinkin sellainen Justiina joukossa että terve. Huusin miehille että täältä tullaan ja ei poukkoilla sinne tänne jne. Kuuntelivat kyllä. Hyvä kannustus (kiitos Merja, Mirka, kuuluttaja-Krista, Lea, Sarianna jne) auttoi tsemppaamaan pyörässä hieman kovempaa mitä olisin ehkä lähtenyt höökimään muuten. Juoksuvaihtoon saavuin kaikista naisista kolmantena. En tiennyt yhtään mitä ikäsarjaa edellä olevat edustivat. Päätin tehdä omaa tasaista työtäni välittämättä muista kuten aiemminkin. Kenenkään naisen selkää en ohittanut eikä kukaan ohittanut minua. Sijoituin kaikista naisista kolmanneksi ja omassa ikäsarjassani toiseksi. Olen tyytyväinen aikaani ja sijoitukseeni, sillä treeniviikot ovat olleet kovat ennen kisoja ja väsymys välillä kova.

SM-hopeamitali naiset 35-39

Nyt on kaksi päivää jäljellä ensimmäisiin MM-kisoihini, jotka järjestetään Ruotsin Motalassa. Siellä pitkänmatkan triathlonstartti joka koostuu 4km uinnista, 120km pyörästä ja 30km juoksusta. Toivotaan suotuisia kelejä, muuten uintimatkaa lyhennetään. Toki omalta osaltani se olisi ehkä onni, mutta annetaan säiden näyttää lopputulos. Mukaan lähtevä porukka on ainakin loistava ja toivon jokaiselle onnistumisia kisassa! Hurraa Team Finland! Tämän aamun aamuherätys oli melkoisen suotuisa, kaksi miestä huutaa alapediltä Hannaaaaaaaaa. Kello oli tässä vaihessa 6:30 suomen aikaa, paikallista aikaa 5.30. Pappa Aaltosen vakioherätys pelittää... Arvanette omat fiilikseni tässä kohtaa. Hiljenen ja vaikenen lauantaihin saakka.
 

Ps. Kuten joku saattaa huomata postauksen julkistaminen on venynyt ja olen nyt laivalla, en enää viime viikon lentokoneessa ;)